Nopea tosiasia
REHUTEHOKKUUSTOIMENPITEIDEN YMMÄRTÄMINEN JA VERTAILU
JOHDANTO
Lihanaudan rehutehokkuutta voidaan mitata usealla eri tavalla. Vaikka kaikki tehokkuusmitat sisältävät samanlaisia komponentteja, kuten kuiva-aineen saannin (DMI) ja keskimääräisen päivittäisen voiton (ADG), tehokkuustulokset eivät tarkoita samaa asiaa. On tärkeää ymmärtää, että kaikki toimenpiteet eivät tuota samoja tuloksia, kun niitä käytetään jalostuspäätöksissä.
Historiallisesti rehun tehokkuuden mittaukset perustuivat rehun saannin suoraan vertailuun kasvuun. Näitä mittareita muutettiin edelleen sisältämään mittareita, kuten selkärasva ja ruumiinpaino. Tällä hetkellä yleisimpiä rehun tehokkuuden mittareita ovat jäännösrehun saanti (RFI), jäännöskeskimääräinen päivävoitto (RADG) ja rehun muunnossuhde (FCR), jotka kaikki kuvataan yksityiskohtaisesti alla.
SYÖTTÖN MUUTOSSUHDE
Historiallisesti karjan tehokkuusmittaukset riippuivat rehun muunnossuhteesta (FCR), saannin suhteesta ruumiinpainon nousuun, joka usein laskettiin myös ryhmäkohtaisesti eikä yksittäisten eläinten perusteella. Eläimet, joilla on alhainen FCR, kuluttavat vähemmän rehua painonnousukiloa kohti, kun taas eläimet, joilla on korkeampi FCR, kuluttavat enemmän rehua painonnousuyksikköä kohti.
Vaikka FCR on kohtalaisen perinnöllinen ominaisuus, sillä on vähän arvoa ominaisuutena, jota käytetään geneettisesti parantamaan rehutehokkuutta (Crews, 2005). FCR:n suurin rajoitus on, että se edustaa rehun saannin bruttomittausta, mikä tarkoittaa, että se ei tee eroa kasvun ja ylläpitotarpeiden välillä. Koska FCR käsittelee energiansaannin bruttomittausta, on vaikea valita alhaisia ylläpitovaatimuksia, koska se liittyy sekä kasvunopeuteen että kehon kokoon (Arthur et al., 2001).
Paremman FCR:n ja lisääntyneen kasvun valitseminen johtaa todennäköisesti lisääntyneisiin huoltotarpeisiin ja suurempaan eläimen ruumiinkoon (Van der Werf, 2004). Lisäksi FCR:n suhteen geneettinen valinta voi olla ongelmallista
painotetaan yleensä ominaisuutta, jolla on suurempi geneettinen varianssi (Van der Werf, 2004). Geneettinen korrelaatio osoittajan ja nimittäjän välillä FCR-suhteessa on positiivinen, mikä viittaa siihen, että parannetun FCR:n valinta johtaa nautakarjaan, joka kasvaa nopeammin, jolla on suurempi kypsä koko ja suuremmat huoltovaatimukset; siksi FCR:ään perustuvat valintapäätökset todennäköisesti heikentävät tehokkuutta pitkällä aikavälillä.
REHUJÄÄN SYÖTTÖ
At Vytelle, pidämme RFI:tä syöttötehokkuuden kultastandardina. RFI:n käsitteen määrittelivät ensimmäisenä Koch et ai. Vuonna 1963. Se on ainutlaatuinen tehokkuuden mitta, koska toisin kuin FCR, se jakaa rehun saannin kahteen eri komponenttiin: 1) tietyn tuotantotason rehun saannin ja 2) rehun jäännösosuuden.
RFI lasketaan erotuksena eläimen todellisen saannin ja sen odotetun saannin välillä tietyllä ruumiinpainolla ja tuotantotasolla. Nauta, jonka RFI-arvo on pienempi, on tehokkaampi kuin nauta, jonka RFI-arvo on korkeampi. Ominaisuuden lisäksi kohtalainen
periytyvyys, RFI:n katsotaan olevan riippumaton tuotannosta, kasvusta ja ruumiin koosta (Koch et al. 1963), joten se on ihanteellinen ominaisuus rehun tehokkuuden valinnassa, koska se ei vaaranna muita taloudellisesti kannattavia ominaisuuksia.
RFI vertailee DMI:tä samalla tasolla ja etsii eläimiä, joilla on pienempi DMI, kun taas RADG vertaa ADG:tä samalla DMI-tasolla ja etsii eläimiä, joilla on lisääntynyt ADG. FCR etsii karjaa, jonka suhde on alhaisin, molemmilla näytetyillä eläimillä on samanlainen DMI:n suhde ADG:hen, vaikka toisella eläimistä on paljon pienempi saanti.
JÄLJELLÄ KESKIMÄÄRÄ PÄIVITTÄINEN HYÖTY
Toinen yleisesti tunnustettu syöttötehokkuuden mitta on RADG. RADG on eläimen todellisen painonnousun ja sen DMI:n, kehon painon ylläpidon ja rasvapeiton perusteella ennustetun nousun välinen ero (Northcutt 2010). Vaikka RADG-konsepti näyttää olevan samanlainen kuin RFI, koska ne molemmat sisältävät samanlaisia komponentteja, nämä kaksi käsitettä toimivat hyvin eri tavoin.
RADG asettaa jokaisen eläimen rehunsaannin samalle pelikentälle ja tarkastelee ADG:n eroja, kun taas RFI asettaa kunkin eläimen kasvun ja kehon koon samalle pelikentälle ja tarkastelee eroja rehun saannissa. RADG:tä valittaessa suuremmat arvot omaavat nautakarjat ovat toivottavampia kuin pienemmät arvot, mikä tarkoittaa, että niillä oli suurempi ADG samalle rehumäärälle.
Vaikka tämän ominaisuuden valinta tuottaa todennäköisesti nopeammin kasvavaa karjaa, se todennäköisesti kasvattaa myös kypsän eläimen kokoa ja lisää siten myös huoltotarvetta, jolloin ne tarvitsevat enemmän rehua.
RFI:N KÄYTÖN ETU SÖÖTTEEN TEHOKKUUDEN TOIMENPITEENÄ
Rehun tehokkuusominaisuudet, kuten RADG ja FCR, ovat hyödyllisiä, kun niitä käytetään rehuparissa, koska niillä pyritään tuottamaan karjaa, joka kasvaa nopeammin samalla tai pienemmällä rehulla. Koska niillä on kuitenkin taipumus kasvattaa kypsän eläimen painoa ja myös huoltotarvetta, ne eivät ole ihanteellisia valittaessa rehun tehokkuutta, joka sekä vaikuttaa että hyödyttää koko tuotantosykliä, myös lehmä-vasikkalaumaa.
RFI:tä voidaan käyttää sekä rehu- että lehmävasikkaympäristöissä. RFI:n valinta ei pelkästään vähennä rehualueen, jalostus- ja kypsien eläinten ylläpito- ja rehutarvetta, vaan sitä voidaan käyttää myös muiden taloudellisesti kannattavien ominaisuuksien rinnalla ilman negatiivista vaikutusta.
MAINITTU KIRJALLISUUS
• Arthur, PF, Renand, G. ja Krauss, D. (2001), "Genetic and fenotyyppiset suhteet erilaisten kasvun ja rehutehokkuuden mittareiden välillä nuorilla Charolais-sonnilla", Livest. Tuot. Sei., 68: 131-138.
• Crews, DH Jr. (2005), "Tehokkaan rehunkäytön genetiikka ja kansallinen karjan arviointi: katsaus", Genet. Mol. Res., 4: 152-165.
• Koch, RM, Swiger, LA, Chambers, D. ja Gregory, KE (1963), "Efficiency of Feed Use in Beef Cattle", J. Anim. Sei., 22(2) 486-494.
• Northcutt, SB, Bill. (2010), Angus-syötteen tehokkuuden valintatyökalu: RADG ANGUS JOURNAL. p 2. Angus Productions, Inc, Saint Joseph, MO.
• Van der Werf, JHJ (2004), "On hyödyllistä määritellä jäännösrehun saanti piirteeksi eläinjalostusohjelmissa?" Aust. J. Exp. Agric., 44: 405-410.
PDF LATAA
